Kasvattaja-
haastattelumme Corgiset 4/05
-lehdessä (pdf-tiedosto)
YHTEYSTIEDOT
löydät jokaisen sivun alalaidasta.
Tuoreimmat kuulumiset
voit lukea uutislinkin
takaa, mutta voit myös katsella vanhoja uutissivujamme. Ne
aukeavat sinulle uuteen ikkunaan
|

Ensimmäinen
Big-Wood's pentue syntyi Raili Suomisen FIN MVA Eleanoralle
kesäkuussa 1985. kasvatustyö sai mukavan ja
motivoivan alun, olihan tässä pentueessa mm.
muotovaliot Adman ja Amuse. Melkein kymmenen vuotta myöhemmin
(1994) Raili palkittiinkin Suomen Kennelliiton arvostetulla
huomionosoituksella, Vuolasvirtapalkinnolla, joka
myönnetään erityisen ansiokkaasta rodun
kasvatustyöstä. Tämä oli
ensimmäinen kerta kun cardigan-kasvatuksesta
tämä palkinto annettiin.
1989 Raili osti Eleanoran puolisiskon, pienen ja pippurisen Cesrose
Noelan ja sijoitti sen Johanna Flinckille Pohjois-Suomeen. Tietoisesti
tai tietämättään hän
siinä samalla liitti Johannan tiiviisti Big-Wood's
ympyröihin. Vuonna 1995 Johannan nimi liitettiinkin
virallisesti toiseksi Big-Wood's kennelnimen haltijaksi.
Vuosien
aikana Big-Wood's cardiganit ovat saavuttaneet
mukavia tuloksia näyttelyistä ja kokeista.
Kilpailutoiminta on kuitenkin vain pieni osa koiran arkea, joten suurin
tavoitteemme onkin kasvattaa miellyttäviä ja
toimeliaita kumppaneita ihmisten seuralaisiksi,
hyötyliikuttajiksi ja koiraharrastuksiin tutustuttajiksi.
Elämäntapana koirat, harrastuksena koirat
Nykyisin
kasvatuksen pääpaino on Johannalla
pohjoisessa Railin ollessa vahvana taustatukena.

Terveydenhoitoalalla
työskentelevän Railin työ on
tällä hetkellä hyvin kiireistä,
eikä salli pidempiä näyttelyturneita.
Ansaitut oloneuvoksen ajat kuitenkin
häämöttävät jo
lähitulevaisuudessa, joten jospa sitä Railinkin
kalliotontilla Mäntsälässä
vielä pentu tai pentue tepastelee. Tällä
hetkellä Railin suurin ylpeydenaihe ovat ensimmäiset
lapsenlapset Jetro ja hänen pikkusiskonsa Sanni, joiden kanssa
vapaa-aika sujuu mummoillessa.
Johanna
on
koulutukseltaan ATK-merkonomi ja työskentelee Raahen seudun
hyvinvointikuntayhtymän hallinnossa sihteerinä. Puoliso
Tapsa puurtaa Rautaruukin palveluksessa laivauksien suunnittelijana.
Koirien
pikkuemäntänä
hääräilee tokaluokkalainen tytär Jenni. Raahessa,
Pattijoen Jokirannassa, on
hyvä elellä isonkin koiralauman kanssa kun
riittää sekä tonttia että talon
neliöitä. Oma koulutuskenttäkin valmistui pihapiiriin
syyskesällä 2009. Kiinnostavin laji on tällä
hetkellä
ehdottomasti agility, mutta
toko ja erilaiset PK-lajit ovat myös treenin alla. Aikaa menee
myös yhdistystoiminnan parissa. Johanna on Pohjois-Pohjanmaan
kennelpiirin hallituksen jäsen ja agilityvastaava. Paikallisen
koirakerhon aktiivitoiminta vetää puoleensa niin
koulutusohjaajana, treenaajana kuin
hallitustyöskentelyssäkin, tosin tällä
hetkellä pestinä on hallituksen varajäsenyys.
Rotujärjestötoiminnasta kokemusta on yli 10-vuoden
ajalta niin jalostustoimikunnasta kuin
hallitustyöskentelystäkin. Suomen Kennelliiton valtuustossa
hän oli Suomen Welsh Corgi Seuran valtuustoedustajana kauden
2007-2010 ja kaudet 2010-2013 valtuustotyöskentely jatkuu
nimikkeellä Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin varavaltuutettu.
Johanna
on jäsenenä seuraavissa koirayhdistyksissä:
- Suomen
kennelliitto - Finska kennelklubben ry
- Suomen
koirankasvattajat ry
- Kokonaisvaltaisen
koiranjalostuksen tuki ry
- Suomen
Welsh Corgi Seura ry
- Suomen
Schapendoes ry
- Suomen
Rottweileryhdistys ry
- Cardigan
Welsh Corgi Association
- Cardigan
Welsh Corgi Club of America
- Cardi Can
ry
- Raahen
koirakerho ry
- Palveluskoiraliitto
ry (välillisesti koirakerhon jäsenyyden kautta)
- Suomen
agilityliitto ry (välillisesti koirakerhon jäsenyyden kautta)
Tapsan oma rotu
on yli 20 vuoden ajan ollut rottweiler, joiden parissa
hän toimii mm. virallisena jalostustarkastajana. Tapsan oma
kennelnimi on Steelpaw's, jolle on tähän
mennessä rekisteröity vain yksi Johannan vanhempien
luona syntynyt pembroke-pentue, jonka nimistä voi
päätellä kuinka suunniteltu tuo katras
oli...

Jenni
on jo innokas
"koiratyttö", joka haluaa ehdottomasti
päästä jo
kehän sisäpuolellekin.

Jokiranta 26
talvi-iltana 2009
|