MILLAINEN OTUS ON WELSH CORGI?
Teksti: Johanna Flinck (2008)


[ Historia ] [ Rotujen erot ] [ Sopiiko se minulle? ] [ Terveys ] [ Harrastusmahdollisuudet ]

Miksi sillä on tuollaiset jalat?

Welsh corgi cardiganin ja welsh corgi pembroken juuret ovat syvällä Walesin karjatiloilla ja ne ovat olennainen osa tuon alueen maatilojen historiaa. Köyhyyden vuoksi ei ollut varaa pitää useita koiria eri tarkoituksia varten, joten yhden koiran oli suoriuduttava monipuolisesti sille asetetuista tehtävistä. Matalaraajaiset karjakoirat kuljettivat karjaa laitumille ja markkinoille, vahtivat laidunalueita ja pyydystivät piha-alueen rotat. Kirjallisuudessa kerrotaan niiden olleen mukana myös isännän metsästysretkillä. 

Lehmien napakat potkut eivät mataliin koiriin osuneet. Raajojen pituus myös mahdollisti nopean heittäytymisen ja kierähtämisen pois potkun tieltä ja toivat tasapainoa välillä vaikeakulkuisiinkin maastoihin. Corgit kuljettivat karjaa keskinkertaisella nopeudella ja niiltä edellytettiin suurta tarkkaavaisuutta ja rohkeutta niin omien laidunalueiden vartioinnissa kuin itsepäisten lehmien taltuttamisessa.

Maantieteellisesti welsh corgit ovat hieman eri puolilta Walesia, cardiganit Cardiganshirestä ja pembroket luonnollisesti Pembrokeshirestä. Molempien corgirotujen esi-isissä on ollut vaikuttamassa nykyisin tuntematon rotu welsh collie, jonka sanotaan olleen myös muiden brittiläisten paimenkoirien taustalla. Pembrokeen on oman leimansa lyönyt viikinkien mukanaan tuomat skandinaaviset pystykorvatyypit ja tietynlainen yhdenmukaisuus ruotsalaiseen länsigöötanmaanpystykorvaan on ilmiselvä. Cardiganien taustalla ovat matalaraajaiset keski-eurooppalaiset teckel-tyyppiset koirat, joiden sanotaan olevan myös mäyräkoirien ja bassettien taustalla. Tämän tyyppisten koirien kerrotaan tulleen Britanniaan kelttien mukana jo 1000 eKr.

Roduksi welsh corgit tunnustettiin Englannissa vasta 1925 ja rodut eriytettiin omikseen 1934. Ensimmäiset pembroket tulivat Suomeen 1960-luvulla, cardiganit vuosikymmen myöhemmin. Nykyisin rekisteröidään vuosittain noin 250 pembrokea ja 150 cardigania.

[ sivun alkuun ]

Mitä eroa niissä on?

kuva: Olga ShilovaYhteistä molemmille corgiroduille on niiden tarmokkuus, voimakastahtoisuus ja toiminnanhalu. Toki yksilöiden välillä voi olla eroja suuntaan tai toiseen, mutta tiettyjä yleispäteviä eroja voidaan kuitenkin nimetä.

Pembrokea voidaan kutsua koko korttelin koiraksi. Se yleensä rakastaa avoimen iloisesti jokaista vastaantulijaa ja näyttää tämän ilonsa selkeästi. Pembroke on nopeasti toimintaan syttyvä ja saattaa joskus sortua jopa hössöttämiseen pursuavan iloisuutensa vuoksi. Opetustilanteissa pembroke yleensä jaksaa motivoitua kerta toisensa jälkeen kyseenalaistamatta toistojen määrää. Pembrokea pidetään corgiroduista sähäkämpänä ja vilkkaampana.

Cardigan on perhekeskeisempi. Uskollisuus omaa perhettään kohtaan voi saada jopa koomisia piirteitä, sillä se voi kuitata vieraiden tervehtimisen hyvinkin viileän välinpitämättömästi. Vieraat ihmiset voivat olla sille jopa ilmaa jos omistaja ei ole paikalla. Cardigan ei syty toimintaan aina niin salamannopeasti kuin pembroke, mutta mikäli toiminta on siitä mielekästä, lopputuloksena on hyvin intensiivisesti annettua tehtävää suorittava koira. Cardigan ei välttämättä jaksa motivoitua toistosta toiston perään, joten se vaatii koulutustilanteissa enemmän vaihtelevuutta kuin pembroke. Cardiganin moottorina toimii enemmänkin sitä kiinnostava toiminta (esim. agilityssä harjoituksen jatkuminen) kuin siitä saatu aineellinen hyödyke (esim. makupala).  

Welsh corgi ei rodusta riippumatta saa olla arka tai aggressiivinen. Cardiganille tyypillistä vieraisiin kohdistuvaa välinpitämättömyyttä ja arkuutta ei saa missään tapauksessa sekoittaa toisiinsa. Välinpitämättömyys ei ole pelkoa, vaan itsevarmuutta tilanteissa jotka eivät koiraa välttämättä kiinnosta. Aggressiivisuudella tarkoitetaan hillitsemätöntä käytöstä, joka ei johdu kasvatuksen puuttumisesta. Jos corgille (rodusta riippumatta) ei ole asetettu kotona rajoja, ottaa se helposti ohjat käsiinsä ja alkaa määrätä ympäristössään tapahtuvia asioita. Tämä ei yleensä ole koiran huonoutta, vaan omistajien heikkoutta ja tästä selvitään koulutuskuurilla.

[ sivun alkuun ]

Kenelle corgi sopii?

kuva: KumpulaisetCorgit ovat monipuolisia koiria. Ne sopivat mainion kokonsa puolesta moniin nyky-yhteiskunnan tarpeisiin ja asumisoloihin. Helpompaa on ehkä kertoa aluksi, kenelle corgi EI sovi.

Corgista lähtee noin kaksi kertaa vuodessa runsaasti karvaa. Kaksinkertaisesta karvapeitteestä irtoaa ensin paksu pohjavilla ja lopulta kova peitinkarva. Siisteysintoilijaa tämä ei ehkä silloin miellytä. Avun tuo metallikampa ja –karsta, mutta jos etsii rotua josta karvaa ei lähde, kannattaa silloin miettiä jotain muuta vaihtoehtoa 4-jalkaiseksi kaverikseen.

Kyllä – se on söpö pallero pentuna, jopa niin söpö, että se kietoo hellämielisen uuden perheensä hyvin helposti lyhyen tassunsa ympäri. Yhtäkkiä huomataankin, että siitä pikkuriiviöstä on kasvanut oikea terroristi. Corgi on taltuttanut tarmokkuudellaan jopa härkiä, miksei sen edessä nöyrtyisi oma perhekin jos sille se alusta saakka on sallittu tehdä. Corgi vaatii rakkauden lisäksi ehdottomasti rajoja ja johdonmukaisuutta. Matalassa paketissa asuu iso ego, joka ei sovi ihmiselle, joka etsii pehmeää seurakoiraa joka ei koskaan kyseenalaista omistajansa auktoriteettia.

Jos etsinnässä on haukkumaton koira, corgi ei kuulu tähän kategoriaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö corgin kanssa voisi kerrostalossa asustella – ei laisinkaan, mutta innostuessaan corgilta pääsee hyvin helposti yksi jos toinenkin ”hau”. Ominaisuus on opetettavissa miltei olemattomaksi, mutta jos corgille annetaan huomiota haukunnasta, oppii se hyvin helposti käyttämään ääntään viestintänsä tehokkaimpana välineenä.

Matalat raajat eivät tarkoita liikuntakyvyttömyyttä tai –haluttomuutta. Sohvatyynyn sijaiseksi corgista ei ole! Se ei sovi ulkoilua karttavalle omistajalle, sillä se haluaa liikkua ja mielellään hyvinkin monipuolisesti. Corgi ei katso sataako vai paistaako. Se menee kelissä kuin kelissä.

Jos maalaisjärjellä varustettu perheellinen tai perheetön ihminen haluaa itselleen corgin, ei ensikertalaisuus ole este koiran hankinnalle. Corgi ei ole koiraa kummempi, mutta sen pienen koon ei saa antaa aluksi hämätä. Se on totutettava alusta pitäen yhteiskuntakelpoiseksi. Perheessä olevat lapset, toiset koirat ja muut lemmikit eivät ole este hankkia corgia. Se kyllä sopeutuu mitä erilaisimpiin olosuhteisiin, kunhan sen perustarpeet niin henkisesti kuin fyysisestikin on täytetty, koiralle on osoitettu rakastavan jämäkästi perheen säännöt ja toimintatavat ja sille annetaan niin fyysistä kuin psyykkistä toimintaa.

[ sivun alkuun ]

Ovatko ne terveitä?

Corgi-roduissa ei esiinny vakavia, helposti kuolemaan johtavia, yleistyneitä sairauksia. Allergiat, korvatulehdukset ja muut iho-oireet ovat enemmänkin yksittäisiä tapauksia kuin laajamittainen ongelma. Rodun keski-ikä on kyselyiden perusteella melko korkea. Toki corgeillakin ne omat terveysongelmansa on ja niitä kartoitetaan rotujärjestön, Suomen Welsh Corgi Seura ry:n toimesta.

Welsh corgeilla ei ole mitään pakollisia terveystutkimuksia rekisteröinnin ehtona. Corgiseura kuitenkin edellyttää omissa jalostussuosituksissaan, että vähintään toisen vanhemmista tulee olla lonkkakuvattu ja molemmista vanhemmista tulee olla alle 24 kk vanha silmätarkastuslausunto. Silmätarkastuksissa etsitään merkkejä mm. perinnöllisestä harmaakaihista (HC), etenevästä verkkokalvon surkastumasta (PRA), verkkokalvon kasvuhäiriöstä (RD), värikalvon kehityshäiriöstä (PPM) ja ylimääräisistä luomikarvoista (cilia aberranta). Joitain löydöksiä aina vuosittain löytyy, mutta tutkimuksien kokonaismäärään nähden tapauksia on harvakseltaan. Nuorena nopeasti sokeuttavan PRA:n osalta tapahtui cardiganeilla läpimurto kun geenitestausmahdollisuus valmistui. DNA-näytteen perusteella koirat luokitellaan PRA-vapaisiin, kantajiin (itse terveitä, mutta voivat periyttää sitä) ja sairaisiin. Vaikkei Suomessa olekaan vielä tavattu ensimmäistäkään PRA:ta sairastavaa cardigania, testin olemassaolo mahdollistaa sen, ettei sellaista mitä todennäköisimmin tule syntymäänkään. 

Korkeuttaan pidempinä, lyhytraajaisina (kondrodystrofisena) rotuna corgit ovat alttiimpia välilevyrappeumille ja –tyrille. Muutokset selkärangan joustavuudessa voivat alkaa jo hyvinkin nuorena. Selkäasiat puhuttavat rodun harrastajia paljon ja selkäkuvaukset ennen kaikkea jalostuskoirilla ovat yleistymässä.

Lyhytraajaisuuteen liittyy selän lisäksi toinenkin riskialue. Jotta corgin raajat olisivat sellaiset kuin ne ovat, on raajojen pituuskasvun häiriö rotuominaisuus. Tämä ei sinällään aiheuta koiralle ongelmia jos kaikki menee hyvin, mutta toisinaan kasvuvaiheessa herkät kasvurustot vaurioituvat ja voivat aiheuttaa kivuliaita kasvuhäiriöitä. Nämä häiriöt tulevat yleensä esille 6-12 kk:n iässä ja muutamissa pahimmissa tapauksissa on tarvittu leikkaushoitoa asian korjaamiseksi. Valitettavan usein pennun ontumisia pidetään vain matalajalkaisille ”tyypillisinä kasvukipuina”, mutta omistajalleen kipeä pentu on aina suuri huolenaihe. Kasvuhäiriöt voivat aiheuttaa muutoksia koirien kyynärniveliin, joten niiden kuvauttaminen esimerkiksi lonkkakuvien yhteydessä on erinomaista ennakkotietoa mahdollisista kyynärnivelvaivoista vanhemmalla iällä.

Rodun lonkkakuvaustilasto ei näytä tuloksien valossa ruusuiselta. Corgien rotuominaisuutena näyttäisi olevan keskivertoa matalammat lonkkamaljat, mutta tämä ei useinkaan aiheuta koiran elämän aikana minkäänlaista oireilua. Muutamilta yksilöiltä on löytynyt kuvauksien yhteydessä kipuja aiheuttavaa nivelrikkoa, jota hoidetaan lisäravinteilla, kipulääkkeillä ja sopivalla liikunnalla. Kaikkien jalostuskoirien lonkkia ei automaattisesti kuvata, mutta kiinnostus luustokuvauksiin kasvaa koko ajan. Corgiseuran jalostussuosituksella (vähintään toisen vanhemmista tulee olla kuvattu) pyritään saamaan lisää kuvaustuloksia ja tietoa rodun lonkkatilanteesta.

Myös muita yksittäisiä luusto- ja nivelongelmia on raportoitu. Ennaltaehkäisevänä ja oireita lievittävänä hoitona näissä, kuten myös lonkka- ja selkäongelmissa on suurena kulinaristina tunnetun corgin painonhallinta ja erinomaisesta lihaskunnosta huolehtiminen.

Yksittäisinä tapauksina on esiintynyt epilepsiaa, kilpirauhasen vajaatoimintaa sekä virtsaelinten sairauksia, joista tällä hetkellä virtsakivileikkaukset tuntuvat ainakin allekirjoittaneen mielestä lisääntyneen.

[ sivun alkuun ]

Voiko niiden kanssa tehdä mitään?

Corgi on monipuolinen, toiminnasta pitävä koira. Se ei pane pahakseen mitään aktiviteettia, olipa se sitten sienien etsintää tai saunapuiden hakua liiteristä. Suhteellisen voimakkaana koirana se voi vetää perheen pienimpiä pulkassa tai vauhdittaa isäntäväkeään hiihtoladulla tai juoksulenkillä.

Järjestäytyneessä koiraharrastuksessa yleisimmin corgeja näkee tottelevaisuuskokeissa ja agilityradoilla. Valioiksi aateloituja corgeja löytyy molemmista lajeista muutamia.

Pelastuskoirien raunio-, haku- ja jälkikokeet ovat myös avoimia corgeille ja ainakin harrastusmielessä lajit tuntuvat kiinnostavan. Metsästyskoirien jäljestämiskokeesta tuttu verijälki ei sekään ole enää corgiharrastajien parissa tuntematon laji ja nyt kilpailuoikeuksien auettua, ei varmaan mene kauaakaan kun corgit saavat keskuuteensa ensimmäisen jälkivalion.

Suosiotaan kasvattavat myös vuosi vuodelta alkuperäisten paimennusominaisuuksien testaamiset tavalla tai toisella. Mitään järjestäytynyttä toimintaa paimennuksen suhteen ei Suomessa corgien osalta ole, mutta ne muutamat maatiloilla asustavat corgit pitävät vielä yllä sitä uskoa, että rodusta yhä edelleen on siihen mihin ne on kehitettykin – karskeiksi ja periksi antamattomiksi karjakoiriksi.

Tarkempia kuvauksia eri harrastuslajeista tulossa sivuille lähiaikoina.

[ sivun alkuun ]